Tule Vientikiltaan verkostoitumaan
Vientikilta
Oulun Vientikillan jäseniä ovat viennin ja kansainvälistymisen parissa työskentelevät ihmiset ja yritykset. Yhdistykseemme ovat lämpimästi tervetulleita myös kaikki muut kansainvälistymisasioista ja verkostoitumisesta kiinnostuneet.
Olitpa yrittäjä, konsultti, yksityishenkilö tai kuka vaan, tule samanhenkiseen seuraan rakentamaan ja laajentamaan omaa henkilökohtaista ja yrityksesi verkostoa. Vientikillan jäsenenä pääset tutustumaan asioihin ja vierailemaan yrityksissä ja paikoissa, joihin muuten et tulisi menneeksi tai sinulla ei olisi pääsyä.
Tilaisuudet
Vientikilta järjestää erilaisia ulkomaankauppaan ja kansainväliseen markkinointiin liittyviä sponsoroituja tilaisuuksia ja yrityskäyntejä, joihin jäsenistöllämme on aina mahdollisuus osallistua. Pyrimme myös aktiivisesti tutustumaan ja osallistumaan Oulun alueella tapahtuviin, niin työ kuin vapaa-ajankin asioihin ja ilmiöihin.
Tilaisuuksiin on hyvä osallistua aktiivisesti. Vientikillassa hankit hyödyllistä informaatiota eri toimialoista, kansainvälisen kaupan toimintatavoista. Vaihtamalla kokemuksia eri yrityksissä työskentelevien samanhenkisten kollegoittesi kanssa luot uusia hyödyllisiä kontakteja ja kehität näin sekä omaa että yrityksesi vienti- ja markkinointiosaamista positiivisella tavalla. Epäviralliset yhteistyöverkostot ovat tärkeitä foorumeita hiljaisen tiedon välittäjinä.
Jäsenille yhdistyksemme tilaisuudet ovat yleensä ilmaisia.
Ota yhteyttä
Killan puheenjohtaja: Jukka Hellgren, Puh 040 - 760 1447
Sihteeri: Jukka Tastula, Puh 050 - 911 1944